Sataedu Kokemäki on viihtyisä oppilaitos, jossa opiskelee noin 500 opiskelijaa. 

Opiskelijoiden hyvinvointi ja työllistyminen ovat meille tärkeitä asioita. Vuoden 2023-2024 kiinnitämme erityistä huomiota opiskelijoiden työelämätaitoihin ja yksinäisyyden tunteen vähentämiseen. Meille Sataedussa on tärkeää opiskelijoiden turvallisuuden tunne, hyvän opiskeluilmapiirin luominen ja kokemus ryhmään kuulumisesta. Henkilökuntamme on saanut myös näihin koulutusta. Morjestelukulttuurimme on saanut opiskelijoilta, henkilökunnalta sekä myös oppilaitoksemme ulkopuolelta hyvää palautetta. Meillä nähdään toisemme!

Järjestämme yhdessä opiskelijakunnan kanssa erilaisia tapahtumia ja tempauksia. Lukuvuonna 2023-2024 meillä järjestetään muun muassa Venetsialaiset Pitkäjärvellä, Sataedun vahvin-kisat, sählyturnaus, lentopalloturnaus ja monilajipäivä. Myös valtakunnallisten teemaviikkojen viettäminen kuuluu ohjelmaamme (hyvinvointiviikko, mielenterveysviikko ja ehkäisevän päihdetyönviikko). Muutamia vuosia sitten Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry valitsi meidät Suomen aktiivisimmaksi ammatilliseksi oppilaitokseksi. Lisäksi opiskelijamme ovat edustaneet ja menestyneet valtakunnallisissa ammattitaito-, urheilu- ja kulttuurikilpailuissa. Myös kansainvälistä menestystä on tullut. 

Opiskelijoillamme on mahdollisuus kansainväliseen työssäoppimiseen. Sataedussa voi kv-vaihdon suorittaa Euroopan eri maissa kuten Espanjassa, Ranskassa, Saksassa, Belgiassa, Unkarissa, Virossa tai Irlannissa.

Ammatti ja ylioppilas. Lisää mahdollisuuksia jatko-opintoihin antaa kaksoistutkinnon eli tuplatutkinnon suorittaminen. Teemme yhteistyötä Kokemäen lukion kanssa.

Teemme yhteistyötä myös Satakunnan ammattikorkeakoulun SAMKin kanssa. SAMK tarjoaa opiskelijoillemme kurkistuskursseja ja NOPSA-väyläopintoja. Suorittamalla NOPSA-väyläopinnot hyväksytysti saa opiskelupaikan suoraan ilman valintakokeita SAMKista sopimuksen mukaiselta alalta. Pääsylippu on voimassa seuraavat kaksi vuotta, kun opiskelija valmistuu ammatillisesta tutkinnosta.

Sataedusta ammatti!

Avoimet ovet syksyllä 2023

  • Keskiviikkona 22.11. klo 17-19

8-päivät Kokemäellä keväällä 2024

Vastaa 8-kyselyyn:

  • Ke 10.4.Euran yhteiskoulu ja Ahmasojan koulu 
  • Ti 16.4. Kokemäen yhteiskoulu
  • To 18.4. Pellonpuiston koulu Huittinen
  • Ti 23.4. Harjavallan keskustan yläkoulu
  • Ke 24.4. Säkylän yhteiskoulu

9-päivät Kokemäellä syksyllä 2023

Syksy 2023

SÄKYLÄ

Tiistai 7.11. Säkylän yhteiskoulu. Säkylän yhteiskoulun oppilas, ilmoittaudu tästä linkistä 9-päivään

HARJAVALTA

Torstai 9.11. Harjavallan keskustan yläkoulu. Harjavallan yläkoulun oppilas, ilmoittaudu tästä linkistä 9-päivään

KOKEMÄKI

Tiistai 14.11. Kokemäen yhteiskoulu. Kokemäen yhteiskoulun oppilas, ilmoittaudu tästä linkistä 9-päivään

EURA

Keskiviikko 15.11. Euran yhteiskoulu ja Ahmasojan koulu. Euralainen oppilas, ilmoittaudu tästä linkistä 9-päivään

HUITTINEN

Tiistai 21.11. Pellonpuiston koulu, Huittinen. Pellonpuiston koulun oppilas, ilmoittaudu tästä linkistä 9-päivään

 

9-päivä Kokemäellä keväällä 2024

  • Ti 6.2.2024 (ilmoittautumislinkki aukeaa tammikuussa 2024)

Tervetuloa tutustumaan Sataeduun!

Sataedu Kokemäki, yhteishaussa olevat koulutukset

  • Ajoneuvoalan perustutkinto, automekaanikko
  • Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, kampaaja, parturi, kosmetologi, kosmetiikkaneuvoja
  • Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneasentaja, koneautomaatioasentaja, levyseppähitsaaja, koneistaja
  • Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, kiinteistönhoitaja
  • Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja
  • Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, kokki, tarjoilija
  • Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja
  • Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, sähköasentaja, automaatioasentaja
  • Taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani
  • TUVA

Miten haetaan?

  • Yhteishaku, keväällä, osoitteessa http://www.opintopolku.fi
  • Vapaita opiskelupaikkoja voi kysyä myös opinto-ohjaajalta lukuvuoden aikana

Osoite

Suoratie 1, 32800 Kokemäki

Kulkeminen

Kokemäelle on koulukuljetukset lähikunnista. Alla linkit aikatauluihin. 

Aikataulut Eura, Kiukainen, Huittinen, Säkylä ja Köyliö

Aikataulut Pori, Nakkila, Harjavalta

Sataedu Kokemäki somessa

  • Facebook: Sataedu Hierontaklinikka, Sataedu Korjaamo (autoala), Sataedu Teknologia, Sataedu taideteollisuusala, Opetusravintola Sataedu Ruukku (ravintola- ja cateringala), Sataedu soteala (sosiaali- ja terveys), Sataedun salongit Kokemäki (hius- ja kauneudenhoitoala), Sataedu Valmentava (TUVA)
  • Instagram: Sataedu Salongit Kokemäki, Sataedu Artesaanit, Sataedu soteala, Sataedu Ruukku, Sataedu Valmentava (TUVA)

Yhteyshenkilö

Johanna Rantalainen, opinto-ohjaaja
Johanna Rantalainen, puh. 040 199 4152. Kokemäki, opinto-ohjaus.
  • Ajoneuvoala, kone- ja tuotantotekniikka, sähkö- ja automaatiotekniikka, talotekniikka, puhtaus- ja kiinteistöpalvelut, rakennusala, TUVA, ammattistartti, TekniikkaStartti, SuomiStartti sekä kotokoulutus. 

Johanna Rantalainen, opinto-ohjaaja
puh. 040 199 4152
johanna.rantalainen(at)sataedu.fi

Facebook: facebook.com/opojohanna
Instagram: @opojohanna
Tiktok: @opojohanna
Twitter: @opojohanna
Youtube: Sataedu Opo Johanna Rantalainen

Sc: opojohanna

Jukka Vierimaa, puh. 040 199 4492. Huittinen ja Kokemäki, opinto-ohjaus.
  • Hius ja kauneus, liiketoiminta, ravintola-catering, sosiaali- ja terveys, taideteollisuus, logistiikka (Huittinen)

Jukka Vierimaa, opinto-ohjaaja
puh. 040 199 4492
jukka.vierimaa(at)sataedu.fi